Temppuilua

Tykkääks kissoista?: Nostaa etutassun kuonon päälle.

Läpi: Peruuttaa jalkojeni välistä.

Runt: Kiertää osoitetun puun/tolpan itsenäisesti.

Kumarra: Käy leikkiinkutsu asentoon.

Toinen: Nostaa vasemman etutassun ilmaan.

Pipi: Ontuu oikeaa etujalkaansa eli koikkelehtii kolmella jalalla eteenpäin :D

Anna tassu: Pitihän se perinteisistä perinteisin temppu opettaa myös Akselille ;).

Tule mukana: Kulkee jalkojeni välissä kävellessäni.

Heihei!: Vilkuttaa toisella etutassulla heipat.

Pyydä: Istuu etutassut ilmassa ns. "kurre"-asennossa.

Ylös: Nousee takajaloilleen seisomaan ja nostaa ainakin toisen etutassun toista ylemmäksi.

Peruuta: Peruuttaa edessäni, kun kävelen kohti. Pikkuhiljaa tähdätään siihen, että voisin jättää oman liikkeeni pois ja koira peruuttaisi itsenäisesti. Toistaiseksi kuitenkin näin.

Jaloissa pujottelu: Pujottelee jalkojeni välistä minun kävellessäni. Minun roolini tässä tuntuu vaikeutuvan jatkuvasti koiran vauhdin ja koon kasvaessa :D

Ympäri: Kiepsahtaa itsensä ympäri myötäpäivään.

Tuo lelu: Tuo lelun minulle pyydettäessä. Yleensä sen, mikä sattuu olemaan joko jo suussa tai ihan vieressä.