Kappas, juhannus

Hopsan! Edellisestä päivityksestä on jälleen vierähtänyt aikaa, mutta annettakoon anteeksi, sillä kesällähän sitä aikaa tuleekin viettää muualla, kuin läppärin ääressä. Eikö?

Vietimme koirien kanssa juhannusta Keski-Suomessa sukulaisten luona. Ohjelmassa oli uintia, grillaamista ja loputonta pallon heittelyä -unohtamatta tietenkään sitä aitoa maalaiselämää! Koirat kyllä nautti ja eiköhän me ihmisetkin.

Hannin laihdutuskuuri on edennyt mahtavasti! Kertauksen vuoksi mainittakoon, että helmikuussa vaaka kertoi painoa olevan peräti 7,2kg elikkäs kammottavat kaksi kiloa ylipainoa! Eihän tuo kaksi kiloa pahalta äkkiseltään kuulosta, mutta kuvitelkaapas 50 kiloista ihmistä kera 20 kilon ylipainon. Tällä hetkellä vaaka antaa Hannille lukeman 5,7 - 5,8 kg. Ajatuksissa on käydä joku päivä eläinlääkärin vaa'alla asti tarkistamassa edistys, mutta eiköhän tuo nyt suuntaa antava luku ainakin ole. Hieman yli kilo on siis tiputettu! Kunhan päästäisiin lähemmäksi sitä tasan viittä, niin hyvä olisi. Nivelrikkokaan ei ole oireillut aikoihin painon vähennyttyä.

Suunta on siis oikea!

24/06/2007