Hannibal 12v
Mamman vanha rakki täytti sitten sunnuntaina vuosia. Yhteistä taivalta on kertynyt jo 12 vuotta ja toivon mukaan kertyy vielä useamman vuoden lisääkin. Lahjaksi ukko sai vain kuppasen luun, joka ei tuntunut kovin kummoisesti maittavan ;)
Sunnuntai meni enimmäkseen koirien kanssa lemmikkimessuilla, jonne olin ilmoittanut Elviksen agilitykisoihin. Hanni oli matkassa mukana vesikupin, häkin ja ennenkaikkea
nakkipussin vahtina.
Rata ei ollut mahdoton, mutta eiköhän me silti se ryssitty. Jostain kumman syystä Elvis kieltäytyi ensimmäisellä yrittämällä menemästä puomille ja tästähän seurasi armotta vitonen.
Toisella yrittämällä se jo nousikin sinne, joskin hitaanlaisesti. Tiedä sitten mikä siinä niin jännitti. Mattopohja oli erilainen alusta kisata. Kaikkeen muuhun koettuna suhteellisen liukas,
vaikka ei mitenkään ongelmaksi asti. Ihan kiva kokemus ja olen ylpeä pikkukoirasta, kun se ei ollut messuyleisöstä ja hieman tavallisuudesta poikkeavasta kisapaikasta moksiskaan :)
Messuilta tarttui siis mukaan muutamat luut koirille, remmi ja heijastinliivit (kerrankin löytyi tarpeeksi pientä kokoa!).
Innostuin sitten eilen ilmoittautumaan pariin muuhunkin kisaan ja seuraavat agilityskabat onkin jo marraskuun eka viikonloppu Kirkkonummella ja Lohjalla. Ennen niitä täytyy kyllä käydä kokeilemassa tuota puomia uudemman kerran.
Näissä kotisivuissa riittäisikin vielä työnsarkaa. Etusivu aka tämä blogi ei ihan vielä toimi kuten haluaisin, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa. IE:llä näkyi olevan ongelmia etusivun kanssa, mutta työstän niitäkin sitä mukaa, kun ehdin.
24/10/2007, klo 16.40
Uudet sivut
Sain nyt sitten vihdoin ja viimein luotua sivuille jotain uutta ilmettä. Pysytteltiin jälleen kerran tässä yksinkertaisessa lookissa.
Ihan kaikki ei vielä toimi, sillä ajatuksena oli saada sivut julkaistua mahdollisimman pian, mutta eiköhän nämä tästä pikkuhiljaa :)
Tässä kuussa ollaan kertaalleen käyty Elviksen kanssa agilitykisoissa ja saavutimme vaihteen vuoksi jopa palkintosijatkin. Olimme toisena yliaikaisella nollalla. Lisäksi
kisasin viime viikonloppuna lainakoiralla (Oak's Stargazer) Kirkkonummen kisoissa. Tuloksena sieltäkin yliaikainen nolla (sijoitus oli kuudes).
Sunnuntaina suuntaammekin sitten Elviksen kanssa ensimmäisen kerran mattokisoihin, sillä kisaamme Myyrmäellä lemmikkimessujen 2007 yhteydessä pidettävissä kisoissa.
17/10/2007, klo 20.07