Joutilaat

Hyvää uutta vuotta kaikille ja treeni-iloa ja intoa tulevalle vuodelle :)
Lähellä oli, ettemme avanneet jo agilitykautta tälle vuodelle. Onnistuin vain pahaksi onneksi nappaamaan flunssan huonolla hetkellä ja kisat,
joihin olin jo ilmoittautunutkin, jäivät siten välistä. Ei kovin innostanut valvotun yön jälkeen lähtä ajamaan tunti suuntaansa kisoihin,
joissa olisi sitten mennyt muutamia tunteja.
Hanni ja Elvis ovat kummatkin ehtineet jo kipuilla tänä vuonna. Hanni ontui alkukuusta jonkin aikaa ennenkuin tajusimme vaivan johtuvan kannuskynnestä eikä nivelrikosta. Homma oli kuitenkin simppeli hoitaa eläinlääkärillä. Hannihan tosin laittoi taas shown pystyyn, vaikka täytyy kyllä sanoa, että siitä on näin vanhemmiten tullut säyseämpi. Tulehduskipupistoksenkin otti vastaan ilman sitä pahimman sortin huutoa, johon on totuttu.
Elvis -reppana on taasen tällä viikolla ollut parisen päivää vatsataudissa. Eilen oli vielä aika maassa, mutta tänään jo huomattavasti pirteämpi
ja on leikkinytkin normaaliin tapaan leluillaan.
Valtakunnassa siis kaikki hyvin ja normaalisti jälleen.
Täytyys nyt katsoa missä vaiheessa innostutaan agilitykisoihin. Milloin aika antaa myöden. On niin paljon kaikkea muuta, johon täytyy toistaiseksi keskittyä, että koirat saavat tyytyä vain metsälenkkeihin ja pallopeleihin. Hanniahan ei tosin haittaa lainkaan ja Elviskin tyytyy kotikoiran elämään murinoitta ;)
17/01/2008, klo 21.30